Olen syntynyt Tampereella ja käynyt kouluni siellä. Opiskelin Helsingissä ja valmistuin tietoliikenneinsinööriksi vuonna 1987. Sen jälkeen muutimme vaimoni kanssa Nokialle. Vuonna 1988 alkoivat ne tapahtumat, jotka johtivat koulu- ja nuorisotyön perustamiseen.
Olin 25-vuotias, kun otin mukaani kitaran, rakkauden ja Raamatun lähtiessäni kadulle ja kouluihin kohtaamaan nuoria vuonna 1988. Sydämeni vei minut nuorten maailmaan auttamaan, ohjaamaan ja rakastamaan.
Aluksi kiersin insinöörityön ohessa ja otin palkattomia vapaita koulupäiviä varten. Pyynnöt lisääntyvät niin paljon, että minun täytyi päättää, mihin keskityn elämässäni. Silloin tarjoutui mahdollisuus perustaa tukirengas työtäni varten, joka toimisi Patmos lähetyssäätiön kautta.
Ensimmäisen uutiskirjeeni kirjoitin 29.6.1994, jolloin 30-vuotiaana irtisanoin itseni insinöörityöstä. Noin 7 vuotta insinöörinä armeijan hävittäjien tietokonejärjestelmien parissa jäi taakse. Astuin tyhjän päälle perheeni kanssa ihmisten tuen varaan.
Sen jälkeen kaikki on ollut askel askeleelta ihmeellisessä suunnitelmassa kulkemista. Tuli kirjat, levyt ja radio- ja TV-ohjelmat. Kouluja, joissa olen vieraillut 25 vuoden aikana, on yli 1000 ja eri paikkakuntia kertynyt yli 300. Ulkomaitakin on mahtunut mukaan, kuten Ruotsi, Eesti, Venäjä ja Albania. Olen myös näissä maissa vieraillut kouluissa ja seurakunnissa.
Tänä päivänä innokkuuteni on vain vahvistumassa ja mahdollisuudet kasvavat entisestään. Radio Come Home (vuodesta 2002) saa koko ajan lisää kuulijoita. TV Come Home on pyörinyt jo vuodesta 2007, kuten myös Come Home KIDS TV. Koulut ja vanhempien illat ovat onnistuneet hienosti. Uusia kirjoja ja levyjä tulee taas aikanaan. You Tubesta löytyy myös paljon minun musiikkiani ja videoitani.
Takana on yli miljoona kilometriä. Kymmeniä, satoja paikkakuntia: Helsinki, Enontekiö, Lappeenranta, Pori, Joensuu, Oulu, Rovaniemi, Kemijärvi, Tampere, Lahti, Nastola, Mikkeli, Ristiina, Haukivuori, Kangasniemi, Heinola, Varkaus, Sauvo, Salo, Somero, Teuva, Kauhajoki, Seinäjoki, Nurmo, Peräseinäjoki, Nokia, Toijala, Mänttä, Muhos, Oulunsalo, Kempele, Pyhäjärvi, Haapajärvi, Soini, Alajärvi, Turku, Vantaa, Espoo, Kirkkonummi, Porvoo, Kotka, Parainen, Rauma, Raahe, Riihimäki, Jokela, Hämeenlinna, Nurmijärvi, Parikkala, Rautjärvi, Ylöjärvi, Sahalahti, Valkeakoski, Huittinen, Parkano, Kerava, Pälkäne, Järvenpää, Luopioinen, Aitoo, Vammala, Viiala, Orivesi, Ulvila, Karjaa, Säynätsalo, Jyväskylä, Suolahti, Laihia, Kokkola, Orimattila, Laitikkala, Juupajoki, Kangasala, Urjala, Juuka, Polvijärvi, Liperi, Ylivieska, Sievi, Toholampi, Kalajoki, Lohtaja, Korpilahti, Muurola, Muonio, Kemi, Imatra, Tohmajärvi, Kiihtelysvaara, Tuupovaara, Eno, Kouvola, Laukaa, Ähtäri, Hämeenkyrö, Huittinen, Eura, Vesanto, Naantali , Nakkila, Lieto, Kankaanpää, Karinainen, Kesälahti, Kuru, Hollola, Nivala, Nurmes, Outokumpu, Pomarkku, Perniö, Pieksämäki, Pello, Ruotsi (Södertälje, Eskilstuna, Borås, Trollhättan, Skövde) jne . jne.
Yli puoli miljoonaa lasta ja nuorta on saanut kuulla minua kouluissa, nuorten illoissa, rippileireillä ja kadulla.
– Riku Rinne